SUOMEN TIETOLIIKENNETEKNISET ry
 
Tiedote 25.11.2005
 
 
HEIKKI SANTALASTA JÄRJESTÖNEUVOS
 
Tasavallan presidentti Tarja Halonen on myöntänyt
Suomen Tietoliikennetekniset ry:n pitkäaikaiselle puheenjohtajalle ja toiminnanjohtajalle
Heikki Santalalle järjestöneuvoksen arvonimen hänen yhteiskunnallisista ansioistaan.
 
Santala toimi Tietoliikenneteknisten puheenjohtajana, toiminnanjohtajan tehtäviensä ohella
yhtäjaksoisesti 31 vuoden ajan. Hän jäi eläkkeelle viime keväänä 70-vuotiaana.
 
STTK:n hallituksessa Santala istui vuodesta 1977 lähtien viime kevääseen asti.
Merimieseläkekassan hallituksen jäsen hän on ollut vuodesta 1978 lähtien ja on edelleenkin.
 
Heikki Santala on omistautunut erityisesti pienten ryhmien ja yhdistysten etujen valvomiseen
ja puolustamiseen. Hän oli perustamassa kaikkiaan seitsemää eri ammattijärjestöä ja
työttömyyskassaa ja toimi niiden puheenjohtajina.
 
SETELI ry:n puheenjohtajana Santala oli liiton perustamisesta 1982 lähtien eläkkeelle
siirtymiseensä saakka.
 
Koulutukseltaan Heikki Santala on kansainvälinen radiosähköttäjä.
Hän kuitenkin erikoistui jo 1960-luvulla tietoliikenteen automatisointiin tietokoneiden avulla. 
Näissä tehtävissä Santala toimi ilmatieteen laitoksen viestipäällikkönä ja suunnittelupäällikkönä
Nokia elektroniikassa, ennen 40-vuotista ay-uraansa.
 
Kunnallispoliittisia tehtäviä Heikki Santala (sd) hoiti Kauniaisissa parinkymmenen vuoden ajan
muun muassa kaupunginhallituksen jäsenenä.
 
SUOMEN TIETOLIIKENNETEKNISET ry

Liite      santalan puhe    muut tiedotteet


Liite